Varojen nosto yhtiöstä 29.6.2023

Mikä ajankohta ratkaisee pääomia palautettaessa?

Olemme osakeyhtiössä palauttamassa osakkeenomistajille varoja, jotka on merkitty sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Varat on aikanaan sijoitettu yhtiöön osakkeenomistajien pääomansijoituksina.

Osakeyhtiö on listaamaton, joten sijoitettuja varoja on mahdollista palauttaa verottomasti samoille osakkeenomistajille, jotka sijoitukset ovat aikanaan tehneet. Yksi verovapauden edellytys on se, että pääomasijoituksesta on varoja jaettaessa kulunut enintään kymmenen vuotta.

Mikä ajankohta ratkaisee varoja palautettaessa sen, että jako tapahtuu kymmenen vuoden määräajassa?

Verojuristi Juha Koponen vastaa:

Pääomia palautettaessa varojenjaon katsotaan tapahtuvan silloin, kun varat ovat yhtiökokouksen päätöksen mukaan saajan nostettavissa.  Toisin sanoen päätös varojenjaosta on tehtävä ja varojen on oltava nostettavissa ennen kuin kymmenen vuoden määräaika on kulut varojen sijoittamisesta. Verotuskäytäntö muuttui päätöksen KHO:2022:53 perusteella.

Aikaisemman Verohallinnon kannan mukaan ratkaisevaa oli varojen maksuhetki, kun arvioitiin sitä, onko varat palautettu ajoissa eli kymmenen vuoden kuluessa sijoittamisesta.

Vapaan oman pääoman rahastossa voi olla varojen jakohetkellä saman henkilön eri ajankohtina tekemiä pääomansijoituksia. Mikäli eri ajankohtina sijoitettuja varoja ei ole kirjattu sijoitusvaiheessa eri rahastoihin tai erillisille alatileille, verotuksessa varoja katsotaan jaetun kunkin sijoituksen osalta näiden sijoitusten keskinäisen suhteen mukaan. Tämä voi merkitä sitä, että ainakin osa pääomanpalautuksesta verotetaan osinkona.

Mikäli sijoitukset sijoitusvaiheessa on kirjattu erillisiin rahastoihin tai erillisille alatileille, pääomanpalautukset voidaan kohdistaa varojenjakopäätöksellä rahastoon tai rahaston alatiliin, jossa on vain tiettynä ajankohtana tehtyjä pääomansijoituksia.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Varojen nosto yhtiöstä

Osakeyhtiöstä voi nostaa varoja esimerkiksi palkkana, osinkona ja osakaslainana. Myös omien osakkeiden hankinnan tai lunastuksen yhteydessä yhtiön varoja palautuu omistajalle, samoin kuin purettaessa yhtiö.

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki