Omistan sisarusteni kanssa tyhjillään olevan omakotitalon maalla. Kyse on siis perinnöksi saadusta talosta, jota ei vuokrata eikä sillä ole muutakaan käyttöä.
Tästä on maksettu kiinteistövero alimman asunnon prosentin mukaan eli vakituisten asuinrakennusten veroprosentin mukaan. Onko verotus mennyt oikein vai pitäisikö olla vapaa-ajan asuntojen veroprosentti?
Myin omakotitalokiinteistön helmikuussa 2026 ja kauppakirjaan kirjattiin, että kaupantekovuodelta 2026 kiinteistöverosta vastaa ostaja. Kiinteistöveroilmoitus lähetettiin kuitenkin edelleen minulle. Päteekö sopimus?
Pitääkö paikkansa, että kiinteistöveron maksaa se, jolla on kiinteistöön elinikäinen hallintaoikeus? Olen pidättänyt elinikäisen hallintaoikeuden kiinteistöön lahjoittaessani sen lapsilleni.
Kunta päättää laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa kunnassa sijaitsevien kiinteistöjen kiinteistöveroprosentin suuruuden. Esimerkiksi vakituisen asuinrakennuksen veroprosentti on vähintään 0,41 ja enintään 1 prosenttia vuonna 2026.
Maapohjalla on oma veroprosenttinsa.
Jos rakennus on vuokramaalla, rakennuksen
Jos piharakennus –esimerkiksi autotalli –sijaitsee vakituisen asuinrakennuksen tontilla, siihen sovelletaan usein vakituisen asunnon veroprosenttia.
Vastaavasti vapaa-ajan asunnon piharakennuksiin sovelletaan korkeampaa vapaa-ajan asunnoille määritettyä veroprosenttia.