Perintöverotus

Perintöveroluokat ja -asteikot

Perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta on maksettava perintöveroa valtiolle.

Perintöveroluokat

Perijät ja testamentin saajat on jaettu veroluokkiin sen mukaan, mitä sukua he ovat perinnönjättäjälle.

I veroluokka: Lapset (myös ottolapset) ja heidän rintaperillisensä (lapsenlapset, lapsenlapsenlapset jne.), aviopuoliso, aviopuolison lapset ja heidän rintaperillisensä, isä, äiti, isovanhemmat sekä avopuoliso, jos tällä on yhteinen lapsi perinnönjättäjän kanssa tai jos tämä on ollut perinnönjättäjän kanssa aiemmin avioliitossa.

II veroluokka: Kaikki muut - esimerkiksi sisarukset ja heidän jälkeläisensä, perinnönjättäjän vanhempien sisarukset, avopuoliso yleensä.

Avopuoliso perii vain, jos perittävä on tehnyt testamentin, jossa avopuoliso on mukana. Jos avopuolisoilla on yhteinen lapsi tai he ovat olleet aiemmin keskenään naimisissa, avopuoliso kuuluu ensimmäiseen perintöveroluokkaan, muissa tapauksissa toiseen.

I veroluokkaan lisättiin 1.4.2011 avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa tarkoitettu avopuoliso saamansa perintökaaren 8 luvun 2 §:ssä tarkoitetun avustuksen määrään asti.

Perintöveroasteikot

Verohallinto määrää veron perintöveroasteikon perusteella. Veron määrä riippuu perityn omaisuuden arvosta, omaisuuden laatu ei siihen vaikuta.

Perintöveroasteikko, I veroluokka, perittävä kuollut 1.1.2026 tai sen jälkeen

30 000 – 40 000 €

100 €

7 %

40 000 – 60 000 €

800 €

10 %

60 000 – 200 000 €

2 800 €

13 %

200 000 – 1 000 000 €

21 000 €

16 %

1 000 000 € –

149 000 €

19 %

Verotettavan osuuden arvo

Veron vakioerä osuuden alarajan kohdalla

Vero alarajan ylimenevästä osasta

Perintöveroasteikko, II veroluokka, perittävä kuollut 1.1.2026 tai sen jälkeen

Verotettavan osuuden arvo

Veron vakioerä osuuden alarajan kohdalla

Vero alarajan ylimenevästä osasta

30 000 - 40 000 €

100 €

19 %

40 000 - 60 000 €

2 000 €

25 %

60 000 - 200 000 €

7 000 €

29 %

200 000 - 1 000 000 €

47 600 €

31 %

1 000 000 € - 

295 600 €

33 %

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu